Ajankohtaista

01.03.2019

Hallituksen rahoituspäätöksiä ja linjauksia

Leader-tukea myönnettiin mm. usealle kylälle tarpeellisiin konehankintoihin, kansainvälisen matkailutoiminnan aloittamiseen ja nuorille uuden harrastustilan rakentamiseen

Kalakukon hallitus kokoontui 26.2.2019 Kalapuron talonpoikaismuseolla Tuovilanlahdessa, Maaningalla vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Vuodelle 2019 käytettävissä oleva rahoitus on yhteensä 818 592€.  Rahoitusta myönnettiin yhdelle aloittavalle yritykselle ja kolmelle yleishyödylliselle toimijalle sekä PUIKU2-teemahankkeen 21 toimijalle yhteensä 338 178€.

1. Majatalo Osula, Tuovilanlahti, Maaninka: Kiinteistön osto ja kunnostus yritystoimintaan, Maatilamatkailu, Bed&Breakfast, aloittavan yrityksen investointi. Majatalo Osula aloittaa matkailun majoitus- ravitsemus- ja ohjelmapalvelutoiminnan Tuovilanlahdessa. Investointituen avulla toimintatilaksi ostetaan rakennus, johon tehdään uusi laitoskeittiö ja kunnostetaan yleisiä tiloja, nuorisotiloja ja majoitustiloja. Hallituksen mukaan yrittäjä on ansiokkaasti verkostoitunut paikallisiin yhteistyökumppaneihin ja tavoittelee kansainvälisiä markkinoita. Hanke edellyttää kokonaisrahoituksen toteutumista.  Hankkeen tavoitetyöllistyvyys 2 hlö. Uusia matkailupalveluita 4 kpl, ympärivuotiset vuodepaikat 15 kpl, ohjelmapalveluiden vierailijoita 5 000 kpl/vuosi.

2. Nilsiän Pajulahden kyläyhdistys ry, Kuopio: PaLaVeLu -investointi, jossa Pajulahden laivarantaan rakennetaan veneenlaskuluiska, veneiden rantapaikkoja, kuivakäymälä ja pysäköintialue. Hankkeessa tehdään 326h talkootyötä osana yksityistä rahoitusta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Pajulahden, Kuuslahden ja muiden lähialueen asukkaiden (tavoite 100 henkilöä) veneilymahdollisuutta. Veneenlaskuluiska on merkittävä tekijä kalastusmatkailun tukena. Syksyllä 2018 avattu kevyenliikenteen väylä kt 75 varteen välille Pajukoski - Ranta-Sänkimäentie, mahdollistaa veneilijöiden käyttävän ManOilin palveluja.

3. Siilinjärven Pesis ry, Siilinjärvi: Mukautuva Manttu -investointi, jolla monipuolistetaan Siilinjärven Mantun alueen käyttöä ympärivuotisena harraste- ja kokoontumistilana. Hankkeessa Siilinjärven Mantulle rakennetaan 268 m2 monikäyttötila, joka mahdollistaa alueen ja Mantun kentän entistä laajamittaisemman hyödyntämisen harraste-, urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämisessä. Leader-rahoitus kohdistuu yhteiskäyttötilojen kustannuksiin, jotka ovat 44,5% kokonaiskustannuksista. Hankkeessa tehdään 1 000h talkootyötä osana yksityistä rahoitusta. Siilinjärven kunta osoittaa kohteeseen rahoitusta.  Siilinjärven Pesiksen ja sen joukkueiden lisäksi rakennuksen käyttäjiä ovat tapahtumien yleisöt, paikalliset yhdistykset, tapahtumajärjestäjät, koulut ja päiväkodit. Monikäyttötilan myötä Mantulle suunnitellut lasten luistelurata ja hiihtolenkki saisivat läheisyyteen pukeutumistilan. Kesällä tila mahdollistaa uusia toimintoja alueelle SiiPen ottelutapahtumiin ja muille tapahtumanjärjestäjille palvellen yleisöä nykyaikaisesti. Hankkeella parannetaan alueen olosuhteita laadullisesti. Tavoitetta seurataan tilojen käyttöasteella. Parantuneista palveluista hyötyvän maaseutuväestön tavoite on 4 000 henkilöä.

4. Voimistelu ja urheiluseura Airakselan Yritys ry, Karttula: Airakselan seurantalon investoinnit Hankkeessa mahdollistetaan aktiivisen kylän harrastusmahdollisuuksien ja kokoontumistilojen säilyttäminen hankkimalla energiatehokkaat ja nykyaikaiset ilmalämpöpumput ja kunnostamalla seurantaloa. Parantuneista palveluista hyötyvän maaseutuväestötavoite 500 henkilöä ja tavoiteltava talkootyön määrä 280 tuntia.

 


 


  

PUIKU2-teemahankkeessa kunnostetaan ja varustetaan yhteisiä kokoontumistiloja

Puiku2-teemahankkeeseen valittiin mukaan 21 toteuttajaa tasaisesti eri puolilta Kalakukon toiminta-aluetta. Hankkeen avulla mm. kunnostetaan 8 maaseudun asukkaiden ja yhdistystoimijoiden yhteistä kokoontumistilaa, hankitaan 12 ilmalämpöpumppua ja 14:lle kylätalolle uutta kalustoa mm. huonekaluja tai keittiönkoneita sekä 6:lle kylätalolle av-laitteita.

Mukaan valittiin Siilinjärveltä Vuorelan Kunto, Pöljän kyläyhdistys, Siilinjärven Helluntaiseurakunta ja Siilinjärven asuinalueet ja kylät; Kuopiosta Länsi-Kuopion ns., Haminalahden ns. ja Vehmasmäen ns ; Tuusniemeltä Haurangin ns; Vehmersalmelta Rito-Roikan Erä; Nilsiästä Kinahmi-Konttimäen ns., Halunaseura, Murtolahden kyläyhdistys ja Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys; Rautavaaralta Ylä-Luostan ns ja Ala-Luostan maamiesseura; Juankoskelta Säyneisen ns., Viitaniemen ns. ja Juankosken kulttuurihistoriallinen seura; Kaavilta Kaavin sos. demokraattinen työväenyhdistys ja Kortteisen kyläyhdistys sekä Maaningalta Haatalan kylät.

 

 

Hallituksen rahoituslinjauksia

Rahoitusta on vielä käytettävissä tälle vuodelle hieman vajaat puoli miljoona euroa. 

Hallitus linjasi, että edelleen painotetaan strategian painopistettä 1. Elinkeinotoimintaa, innovaatioita ja osaamista, jotta strategiassa asetetut työpaikkatavoitteet on mahdollista saavuttaa ohjelmakauden aikana. Asetetusta työpaikkatavoitteesta on puolet saavutettu, ja rahoituspäätöksiä voidaan tehdä vuoden 2020 loppuun saakka.

Painopiste 2. Maaseutuasumisen sekä kylä- ja järjestötoiminnan kehittäminen on toteutunut erittäin hyvin, ja edelleen alueen toimijoilta tarvelähtöisiä hankkeita voidaan rahoittaa. Hallitus tarkensi rahoituslinjauksiaan:

  • yhteiskäytössä olevien tilojen ylläpitokorjauksissa tuki on max. 45 %
  • riistalihan käsittelytilojen investoinneissa edellytetään yhä kolmen tahon yhteiskäyttöä ja vähintään 5 vuoden yhteiskäyttösopimusta hakemusvaiheesta eteenpäin. Tukitasona säilyy max. 40 % kustannusarviosta.
  • Hallituksen mukaan ammuntasimulaattori-hanke-ideoissa ensisijaisesti tulee kääntyä Suomen metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiriin puoleen, jolla on käytössään Pohjois-Savon leader-ryhmien tukema siirrettävä simulaattorikalusto.

Painopiste 3. Nuorille tarkoitetun aktivoinnin ja toiminnan lisääminen, yrittäjyys- ja yhteisökasvatuksen ja paikallisvaikuttamisen kehittäminen on hieman alitoteutunut asetettuun tavoitteeseen nähden. Hallitus päätti, että Kalakukossa selvitetään nuoriso-Leader toimintaa muista Leader-ryhmistä, ja asiaan palataan tämän kevään aikana. Edistettäviä nuoriin liittyviä hanketeemoja ovat yrittäjyys, osallisuus ja kansainvälisyys sekä ympäristö.

 

 

Toimiston väki lomailee viikon 10

Kalakukon toimisto on suljettuna 4.-8.3.2019 ja toimiston väki toivottaa kaikille aurinkoisia hiihtokelejä! Palaamme 11.3. työpöytien ääreen neuvomaan jälleen hanke-asioissa. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran käsittelemään hakemuksia 15.4.2019.


Julkaisija: Jaana Paananen



« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile