Valtioneuvosto päätti 15.12.2011 osana valtakunnallisia aluekehittämisen tavoitteita, että alueellinen KOKO - koheesio- ja kilpailukykyohjelma kansallisena erityisohjelmana lopetetaan vuoden 2011 loppuun. KOKO-ohjelma päättyi näin kaksi vuotta sovittua aiemmin. KOKOn voimassa oleva rahoituspäätös mahdollistaa toiminnan jatkamisen 31.8.2012 saakka. Koillis-Savon osalta varsinainen toiminta päättyi huhtikuun loppuun.
KOKOsta lyhyesti
Kuopion alueen KOKO on alueiden omaehtoinen kehittämisohjelma, joka toimii Kuopion, Sisä-Savon ja Koillis-Savon seutukuntien alueella. KOKO eli koheesio- ja kilpailukykyohjelma on valtioneuvoston aluepoliittinen erityisohjelma ja se on korvannut niin aluekeskusohjelman (AKO) kuin Koillis-Savossakin toteutetun alueellisen maaseutuohjelman (AMO).
Ohjelmakausi on 2010-2013 ja ohjelman tehtävänä on toimia strategisen kehittämisen ja koordinoinnin välineenä KOKOn rajatuilla painopistealueilla. KOKOn tavoitteena on verkottaa toimijoita, tarjota keskustelu- ja yhteistyöfoorumeita sekä tukea kärkitoimijoiden valitsemia toimenpiteitä rahoittamalla mm. esiselvityksiä. KOKO on toimenpiteiden käynnistäjä ja kiihdyttäjä.
Kuopion alueen KOKO muodostuu kolmesta toimintalijasta sekä niitä toteuttavista toimenpidekokonaisuuksista. Toimintalinjat perustuvat ohjelman kansallisiin tavoitteisiin, Pohjois-Savon maakuntasuunitelman ja -ohjelman linjauksiin, KOKO-alueen kunta- ja seutustrategioihin sekä todennettuihin alueellisiin vahvuuksiin. Toimintalinjat ovat:
- TL 1 Kaupunkipoliittiset toimet
- TL 2 Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus
- TL 3 Hyvinvoinnin edistäminen
Tutustu eri vuosien tarkempiin toimintasuunnitelmiin omilta välilehdiltä.


