Jokaisen Kalakukko ry:n kehittämisohjelman kautta rahoitettavan hankkeen tulee täyttää sille asetetut 1. tason kriteerit eli sen tulee olla:
- Kalakukon kehittämisohjelman strategian ja tavoitteiden mukainen
- lähtöisin ruohonjuuritasolta ja paikallista aktiivisuutta lisäävä
- toteuttamiskelpoinen
- innovatiivinen
- kestävän kehityksen periaatteita tukeva
- eri toimijoiden, yrittäjien ja yhteisöjen yhteistyötä ja verkottumista edistävä
Lisäksi Kalakukko ry:n toimialueen sisällä toteutettavien paikallisten hankkeiden tulee täyttää ainakin osa 2. tason kriteereistä. Niiden tulee:
- edistää uusien työpaikkojen syntymistä tai olemassa olevien työpaikkojen säilymistä
- edistää ja synnyttää uutta yritystoimintaa
- parantaa alueen ihmisten elinoloja
- parantaa osaamista
- edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja nuorten osallistumista
- lisätä maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta
Alueiden välisille ja kansainvälisille hankkeille on lisäksi määritelty omat hankekriteerit. Alueiden välisten ja kansainvälisten hankkeiden tulee 1. tason kriteerien lisäksi täyttää ainakin osa seuraavista ehdoista:
- kehittää mukana olevien toimijoiden alueiden välisiä tai kansainvälisiä yhteistyövalmiuksia
- tuoda Kalakukkoalueelle uusia ideoita, tietotaitoa ja osaamista tai hyödyntää Kalakukkoalueen osaamista ja tietotaitoa muualla
- lisätä toimijoiden, etenkin nuorten, kiinnostusta ja innostusta oman kotiseutunsa kehittämiseen
- edistää Kalakukkoalueelle tulevien ulkomaisten matkailijoiden tai työntekijöiden viihtyisyyttä tai sopeutumista
- edistää Kalakukkoalueen tuotteiden ja palveluiden menekkiä ja tunnettuutta maailmalla
- lisätä Kalakukkoalueen oman kulttuurin arvostusta, tunnettuutta ja hyödyntämis-mahdollisuuksia kulttuurivaihdon avulla
- edistää yhteisten alueiden- tai kansainvälisten tapahtumien järjestämistä


