Kalakukko ry:n uusi hallitus on aloittanut työnsä torstaina 18.2. Savon ammatti- ja aikuisopistolla Muuruvedellä pidetyssä kokouksessa. Hallitus puolsi rahoitettavaksi kolmea yrityshanketta ja yhtä yleishyödyllistä investointihanketta. Puollettujen hakemusten Leader-tuki on yhteensä 79 209,05 euroa. Ensimmäisen kokouksen jälkeen Kalakukko ry:n paikallisille hankkeille kohdistettavaa rahoituskehystä on tälle vuodelle sitomatta noin 254 000 euroa.
Leader-rahoitus on innoittanut Kalakukon alueen toimijoita, mikä on positiivista näin taloudellisen taantuman aikana. Ohjelmakauden alkupuolella Kalakukko ry on myöntänyt Leader- rahaa alueelle lähes kaksi miljoonaa euroa. Kalakukon kautta on rahoitettu ja vireillä noin 80 hanketta, joista reilu puolet on yrityshankkeita ja loput yleishyödyllisiä hankkeita. Kahdeksan hanketta on toteutettu jo loppuun saakka. Leader-rahoituksella on tuettu 14 uuden yrityksen alkutaivalta, ja tavoitteena on luoda uusia tai säilyttää 30 työpaikkaa.
Hallituksessa tapahtui vuoden vaihteessa runsaasti henkilömuutoksia. Sekä varsinainen että varajäsen vaihtuivat alueellisesti Siilinjärven maaseutualueen, Vehmersalmen ja Kuopion maaseutualueen edustuksessa. Hallituksessa työskentelevät puheenjohtaja Juha-Pekka Okulov ja Martti Kähönen (varalla Hilkka Pehkonen) Juankoskelta, varapuheenjohtaja Merja Rautiainen (Riitta Kerkola) Siilinjärveltä, Tarja Väänänen (Minna Mustonen) Kaavilta, Olavi Tsupari (Eeva Happonen) Kuopiosta, Olavi Laakkonen (Pauli Puustinen) Nilsiästä, Mikko Korhonen (Eero Kukkonen) Rautavaaralta, Valto Holopainen (Kari Puustinen) Tuusniemeltä sekä Samuli Koskinen (Tuomo Happonen) Vehmersalmelta.


